• Grey Instagram Icon
  • Grey Facebook Icon

© 2016 Näkötiimi. 

Sivut toteutti Kurenala.com

Lähetä viesti

Lukukurttu

15/11/2019

”Minun näössäni ei ole mitään vikaa!”, lipsahtaa herkästi aikuisen suomalaisen huulilta. Kolmekymppisten kuulee harvoin puhuvan samasta aiheesta ja siihen on hyvä syy, heidän näössään ei todellakaan ole mitään vikaa. Ei ihan vielä!

 

Ikänäkö kuitenkin saavuttaa tarkimmatkin tähystäjät yleensä 45- vuotiaana tai jo vähän ennen sitä. Ikänäkö tai lukunäkö heikkenee vähitellen ja siksi se on helppo jättää huomiotta. Ikänäkö kuulostaakin hieman ikävältä. Miten olisi kokemusnäkö?

Näön heikentyminen voi sattua samaan aikaan ensimmäisten harmaiden löytymisen kanssa. Mieli tekee silloin herkästi temppujaan. Mitä seuraavaksi? Aikuisten vaippahousutko? No, aikanaan nekin, mutta ikänäön kanssa on turha kipuilla, koska se helppo korjata. Lukulasit ovat varma ja turvallinen hoito! Vaippavuosia kohti kulkiessa voi lohduttautua sillä, että lukunäön heikkeneminen pysähtyy noin seitsemänkympin huitteilla.

 

Ikänäkö pääsee siis usein yllättämään, koska näemme kauas ihan hyvin ja television katsominen sujuu yhtä sujuvasti kuin aina ennenkin. Todellinen haaste onkin lähellä. Tehdään pieni testi!

 

Näytä tosipitkäänenää niin, että oikea peukku koskettaa nenääsi ja vasen peukku jatkaa nenää oikeasta pikkusormesta. Osoita nenäsi kohti näitä rivejä! Optikolla, lukuetäisyyden määrittäminen tehdään huomattavasti tieteellisemmin, mutta tosipitkänenän avulla voit kokeilla, mihin sinun olisi hyvä nähdä. Sirristelemättä! Kulmia kurtistamatta!

Otsan lihakset tekevät töitä yhdessä silmien kanssa vain silloin, kun silmien omat lihakset eivät riitä tarkan kuvan luomiseen. Kun tarkkaan näkemiseen tarvitaan lisää voimaa, liikkuvat kulmasi toisiaan kohti.  Mitä syvempi ruttu sinun kulmakarvojesi välissä nyt on, sitä kipeämmin kaipaat näöntutkimusta ja lukulasien tuomaa ihanaa helpotusta.

Kylillä kulkee hassuja juttuja siitä, kuinka vain juurihoito hammaslääkärillä ja verotoimistossa asiointi, ovat kauheampia koettelemuksia kuin näöntarkistus. Kylillä puhut jutut, ovat toki yleensä tosia, mutta näöntutkimuksen osalta ne ovat pelkkää humpuukia.

 

Ensinnäkin, ihmisen näkö on tarkistettu alle puolessa tunnissa. Toiseksi se on helppoa. Toimituksen aikana sinulta ei kysytä mitään sellaista, johon voisit vastata väärin. Silmänpainetutkimuksen aikana voit tuntea kutitusta 1-2 sekunnin ajan. Tämän lisäksi et tunne muuta kuin tyytyväisyyttä siitä, että näkösi on ammattitaitoisesti testattu ja että otsasi lukukurttu on pian suoraksi silitetty.

 

Näöntutkimuksen jälkeen pääset valitsemaan tyyliisi parhaiten sopivia kehyksiä. Linssien sovituksessa määritetään mm. luonnollinen lukuetäisyytesi ja se, kuinka katseesi kulkee linssien läpi.  Sovitus on tuskin koskaan ollut tätä helpompaa. Riittää, että suuntaat katseesi ohjeiden mukaisesti. Tietotekniikan tekee oman osansa sekunneissa ja kaikki tarvittava tieto uusien silmälasiesi kokoamista varten on kasassa.

Aikanaan, kun pääset kotiin uuden parannellun näkösi kanssa, etsi mukava paikka ja sopiva asento. Ota suosikkilukemisesi oikealle etäisyydelle ja hyvästele lukukurttu. Ero on hurja. Lukeminen lukulaseilla on kirkkaasti parempaa!

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Esittelyssä

Kuiva Silmä -kiertue

23/11/2016

1/1
Please reload

Viimeisimmät

15/11/2019

Please reload

Arkisto
Please reload

Aihehaku
Please reload

Seuraa meitä
  • Grey Facebook Icon
  • Grey Instagram Icon